Tietoja meistä

Tietoja meistä

Tietoja meistä

Verkkokauppa Huvilaite on Radio-Tv Huvila Ky:n verkkokauppa. Yrityksemme juuret juontavat vuoteen 1976 jolloin Voitto Huvila perusti Tmi Radio-Tv Huvilan. Ensimmäisinä toimintavuosina valikoimaan kuuluivat lähinnä radio- ja televisiolaitteet sekä niiden huolto- ja asennuspalvelut. Muutaman ensimmäisen vuoden ajan liike toimi samoissa tiloissa nykyisen Ahti Huvila Oy:n (www.ahtihuvila.fi) kanssa Soinissa Alajärventiellä.

Vuonna 1981 yritys muutti nykyisiin toimitiloihinsa Multiantielle. Tuossa vaiheessa valikoimaan tulivat mm. valaisimet ja pienet kodinkoneet. Artikkeleiden lisääntyessä toimitilat kävivät kuitenkin pian pieneksi ja vuosina 1988-89 toteutettiin ensimmäinen laajennus toimitiloihin. Myymälätila tuntui laajennuksen jälkeen ruhtinaallisen isolta ja kaikki tuotteet mahtuivat hyvin esille. Vuonna 1996 mukaan tuli myös koru- ja lahjatavaroiden sekä kellojen myynti kun ostimme paikallisen kellosepänliikkeen loppuvaraston.

Vuonna 2005 tuli jälleen tarve laajennukselle ja tuolloin rakennettu lisäosa mahdollisti valikoiman lisäämisen atk-laitteilla ja tuolloin myyntiin tulivatkin mm. pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, tulostimet ja niihin liittyvät oheislaitteet.

Matkapuhelinbisneksessä olemme olleet mukana aina ARP:n markkinoilletulosta saakka. Olemme nähneet kaikki kehitysaskeleet kannettavista reppulaitteista ja auton kytketyistä puhelimista aina tämän päivän monipuolisiin älypuhelimiin saakka. Puhelimien sekä niihin liittyvien tarvikkeiden myynti on tänäkin päivänä merkittävin osa liiketoimintaamme.

Kodinelektroniikan huolto sekä asennuspalvelut lopetettiin yrityksessämme tammikuussa 2012. Tällä hetkellä teemme vielä jonkin verran tietokoneiden huoltoja ja ohjelmistoasennuksia.

Huvilaite.fi verkkokauppa avattiin heinäkuussa 2012. Verkkokaupassa nojaamme samoihin arvoihin kuin myymälässämme: tehokkuuteen, luotettavuuteen ja palveluun. Verkkokaupan kautta pystymme tarjoamaan myös sellaisia tuotteita joita meiltä ei löydy omasta myymälästä kuten isot kodinkoneet. Nämä tuotteet toimitetaan asiakkaille tukkureiden varastoista suoratoimituksina jolloin toimitukset ovat nopeita ja sujuvia.

Pitkä yhteistyö eri tavarantoimittajien kanssa mahdollistaa kilpailukykyiset hinnat. Pienenä yrityksenä pystymme myös reagoimaan nopeasti markkinoilla tapahtuviin muutoksiin. Näiden vahvuuksien kautta voimme tarjota asiakkaillemme laadukkaita tuotteita kilpailukykyiseen hintaan - tervetuloa ostoksille!

Verkkokauppa Huvilaite
Radio-Tv Huvila Ky
Y-tunnus 1966804-3
Multiantie 17
63800 Soini
puh 040 587 99 99
myynti@huvilaite.fi

verkkokauppa huvilaite fi logo